Jean Sibelius erään kirkkonummelaisen elämässä

Juhlapuhe 2015-12-06

Hyvät naiset ja herrat, mina damer och herrar!

Kun minulle tarjoutui tilaisuus puhua Sibeliuksesta tässä juhlassa, tunsin itseni pieneksi. Oli vähän sama tunne, kuin syksyllä 1950, kun ajoin teekkarina polkupyörällä Helsingistä Järvenpäähän, Ainolaan, tavatakseni Sibeliuksen. Ujona tyyppinä tyydyin kuitenkin vain katselemaan Ainolan pihametsiköstä tätä kaunista taloa, odottaen, että Maestro tulisi ovesta ja lähtisi kävelemään. Sen sijaan näin vain apulaisen tulevan keittiön ovesta käymään jossakin piharakennuksessa. Pari kuvaa otin kuitenkin. Teille, arvoisat kuulijat, taitaa nyt käydä samoin. Loisteliaan Sibelius-luennon, tyyliin Erik Tawaststjerna, sijaan saatte kuulla vain erään amatöörimuusikon omista Sibeliuksen musiikkiin liittyvistä kokemuksista.

Kun Suomi julistautui itsenäiseksi 06.12 1917, järjestettiin juhlakonsertti, jossa Helsingin kaupunginorkesteri soitti Robert Kajanuksen johdolla mm Sibeliuksen kolmannen sinfonian. Sattui niin, että tuleva isäni, 18-vuotias kurikkalaispoika Eero Saari soitti tässä orkesterissa viulua. 94 vuotta myöhemmin samanniminen pojanpoikani Eero Saari soitti selloa Kirkkonummen kamariorkesterissa, Sibeliuksen kolmatta sinfoniaa; mukana soittivat myös tyttäreni, poikani ja miniäni. Näiden vuosien välillä isäni oli perustanut Polyteknikkojen orkesterin eli PO:n vuonna 1922, ja minä Kirkkonummen kamariorkesterin tasan 50 vuotta myöhemmin 1972. Neljä sukupolvea ja sama Sibeliuksen kolmas sinfonia.

Viime sotien aikana soitettiin Helsingissä säännöllisesti konsertteja, Kaupunginorkesteri perjantaisin Yliopiston juhlasalissa, kunnes se pommitettiin 1944 ja konsertit siirtyivät Konservatorioon Rautatienkadulle, saliin, jossa eduskunta nyt kokoontuu. Radio-orkesteri soitti tiistaisin kaupungintalolla, jonka sisäänkäynnin eteen oli kasattu hiekkasäkkejä sirpalesuojaksi. Tämä ei suinkaan ollut turhaa. Itsekin olin kerran Konservatoriossa konsertissa, kun pommi putosi kadun toiselle puolen, nykyisen Ramadan Hotellin kohdalle. Kerran kävelimme konsertista kotiin vasta aamuneljältä pitkin Yrjönkatua, joka oli täynnä lasinsiruja ja tulipaloja oli pitkin matkaa.

Efter kriget hade människorna en enorm törst efter kultur. Man köade över natten för säsongsbiljetter till stadsorkesterns konserter. De såldes i Musiikki-Fazer på Alexandersgatan. Varje timme hölls namnupprop. Lägerstämningen var på topp då någon spelade musik i en portgång på en gammal 78 varvs grammofonspelare. Jag köade som 15-åring tillsammans med ett par klasskamrater hela natten för att få säsongsbiljetter. Under konsertsäsongen kände man en stor del av publiken på basis av könumret, fröken 13 eller herr 76. Jag sprang varje vecka på dessa konserter och blev småningom bekant med den bästa orkestermusiken. Sibelius blev ett stort ideal för mig. Hans symfonier kan jämföras endast med Beethovens motsvarande serie. Sibelius symfonier är var och en alldeles olika, och ändå äkta Sibelius. Den Sjunde i en del kan anses vara toppen på den långa utvecklingen av symfonins format.

Sibeliuksen viides sinfonia avautui minulle ensimmäiseksi. Käytännössä se tapahtui niin, että sain erään luokkakaverini lainaamaan vanhemman veljensä levyt minulle. Soitin ne varmaan harmaaksi, hommasin partituurin ja opettelin jopa soittamaan pianolla vasemmalla kädellä sinfonian finaalin cornojen upean ”joutsenteeman” ja oikealla huilujen vastauksen tähän; ainoa pianosuoritukseni elämässäni.

Sodan jälkeen Helsingissä konsertoi useita kansainvälisiä huippuviulisteja, kuten Isaac Stern, Yehudi Menuhin tai David Oistrah. Syksyllä 1949 täällä soitti nuori amerikkalainen viulisti Camilla Wicks. Elämäni ainoan kerran menin hakemaan taiteilijalta nimmarin. Muutaman luokkakaverin kanssa ostin Fazerilta pinon Sibeliuksen viulukappaleita ja veimme ne Camillalle hotelli Kämppiin siinä toivossa, että hän soittaisi Sibeliusta. Niin hän myöhemmin tekikin, upeasti.

R E Westerlundin musiikkikaupassa, samoin kuin Fazerilla, kävimme usein kuuntelemassa levyjä, niitä juuri koskaan ostamatta. Joitakin Sibelius-levyjä meillä oli kotonakin. Lakia opiskeleva serkkuni Erkki, sodan käynyt pitkä mies soitti muutaman viikon välein ovikelloa ja sanoi tulleensa kuuntelemaa joutsenta. Istuimme hiljaa ja kuuntelimme Sibeliuksen Tuonelan joutsenen. Sitten Erkki lähti. Hän oli ladannut akkunsa.

Wahlmanin hattukauppa oli Esplanadilla ihan Westerlundin vieressä. Sen eteen satuimme yhdessä Paavo Berglundin kanssa vuonna 1949 ostamaan ylioppilaslakkeja. Olimme soittaneet samoissa teinien kulttuurikilpailuissa ja sittemmin yhdessä kamarimusiikkia. Kysyessäni Paavon suunnitelmia hän totesi: ”Ei minusta taida olla lukumieheksi. Rupean soittamaan.” Onneksemme hänestä tuli aikansa merkittävin Sibelius-kapellimestari, joka levytti ensimmäisenä Kullervo-sinfonian ja kävi läpi kaikkien Sibeliuksen sinfonioiden painovirheet, paransi niiden dynaamisia merkintöjä ja balanssia ja levytti ne kaikki ainakin kolmen orkesterin kanssa.

Marsalkka Mannerheimin hautajaisissa 1951 olin kunniakujassa Arkadiankadulla, teekkarilakki päässä, 13 asteen pakkasessa. Illalla PO soitti Sibeliuksen Finlandian. Tämä oli elämäni vaikuttavin Finlandia. Marskin hautajaiset oli jonkinlainen käännekohta maassa vallitsevassa tunnelmassa. Siihen asti oli vain jälleenrakennettu pommitettuja taloja ja toimitettu sotakorvauksia, joita valvoi hotelli Tornissa asuva Neuvostoliiton valvontakomissio. Nyt uskallettiin taas ssoittaa Finlandiaa. Sibeliuksen hautajaissaattoa seurasin vuonna 1957 yleisön joukossa Esplanadilla, lähellä Sibeliukselle rakasta hotelli Kämpiä.

Soitin PO:n lisäksi myös toisessa orkesterissa, Eteläsuomalaisen osakunnan soittajissa eli EOS:ssä, peräti konserttimestarina. Kerran saimme päähämme, että Eduskunnalla on niin hankalia asioita päätettävänä, että meidän on syytä auttaa, piristää heitä henkisesti. Niinpä sovimme jonkun virkailijan kanssa, että menimme Eduskunnan istuntosalin viereiseen marmorisaliin, jossa kansanedustajat nauttivat kahvia. Soitimme siellä heille Sibeliuksen musiikkia Shakespearen näytelmään Myrsky.

Jos teemana olisi Sibelius ja Kirkkonummi, olisivat variaatiot melko lyhyet, tosin vaikuttavat. Sibelius tunsi arkkitehti Eliel Saarisen, jonka Hvitträskissä hän monasti kävi ja turvautui takan edessä oleviin viskirenkaisiin. Sieltä käsin hän löysi aamukävelyllään Vitträskin rantakalliolta kalliomaalaukset, ensimmäisenä Suomessa. Uskoisin hänen käyneen myös Vittorpissa, jonka musiikkikauppias ja Sibeliuksen kustantaja R E Westerlund oli rakennuttanut.

Kesällä 1907 Sibelius etsi musiikilleen uutta ilmaisua pyrkiessään kansallisromantiikasta laajemmille, kansainvälisille vesille. Päästäkseen selville itsestään hän meni kesällä yksinäisyyteen Kirkkonummelle, Järvön saarelle. Sieltä palattuaan hän sävelsi aivan uuden tyylisen Kolmannen sinfoniansa.

Voidaan kysyä, missä määrin Sibeliuksen musiikkia on esitetty Kirkkonummella? Tähän pystyn vastaamaan lähinnä orkesterimusiikin osalta.

1972 grundade vi Kyrkslätts musikinstitut och Kyrkslätts kammarorkester. Musikinstitutet blev kommunalt efter 17 år, då institutet fick börja använda Villa Haga. Jag tror, att Sibelius Granen för piano eller Romans i F-dur för violin hör där till den mest omtyckta repertoaren.

Kyrkslätts kammarorkester var i början en verklig kammarorkester; den övade de första 9 åren hemma hos oss i Bobäck. För övrigt rymdes hela gänget in i stugan, men valthornen var tvungna att spela i tamburen. Repertoaren bestod främst av stråkorkestermusik, barock eller symfonier av Mozart eller Haydn för små sammansättningar. Det första stycket av Sibelius var Romans i C-dur, som vi just spelade. ”Rakastava” för stråkorkester spelades också ganska ofta.

Kun Kirkkonummi täytti vuonna 1980 kunnioitettavat 650 vuotta, keräsimme suuren sinfoniaorkesterin, haalimme mukaan viulisteiksi kaikki mahdolliset, kuten kunnanjohtaja Kaj Gustvssonin ja kirkkoherra Eric Henriksonin. Soitimme Sibeliuksen Kevätlaulun, Valse tristen ja Finlandian.Tasavallan presidentti Mauno Koivisto ihmetteli, että tämä peräkylä olikin melkoinen musiikkipaikkakunta. Soitimme juhlan kunniaksi illalla myös oman konsertin. Sen kohokohdaksi muodostui Sibeliuksen Valse tristen alku, johon tuubaa soittava kunnanlääkäri Nils Eric Lang töräytti tanakasti Finlandian kaksi ensimmäistä ääntä, vajoten sen jälkeen hitaasti tuubansa taakse, punan kohotessa kohti kaljua.

Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa allekirjoittanut oli siirtynyt eläkkeelle ja oli enemmän aikaa hoidella orkesterin asioita. Kokoonpano kasvoi n. 44 soittajaan ja kapellimestari vaihtui joka konsertissa, joita pidettiin noin kerran kuussa.

Sibeliusta on soitettu joka vuosi. Orkesterin kasvaessa saatettiin soittaa näyttämömusiikkia, Belsazarin pidot, Joutsikki, Kuolema, Myrsky, Pelleás & Mélisande. Skogsrået eli Metsänhaltija sen alkuperäisessä pienessä kokoonpanossa kantaesitettiin Margareta Haverisen suomennoksena, kunnes kuulimme, että Tampere filharmonia oli mennyt esittämään sen 3 päivää aikaisemmin Lasse Pöystin suomentamana. 1990-luvulla soitimme yhdessä musiikkiopiston orkesterin kanssa jo suurta orkesteria edellyttävän Sibeliuksen Sadun, Karelia-sarjan ja Viulukonserton, joka on soitettu vuosien mittaan moneen kertaan. Maailmalla Sibeliuksen Viulukonsertto onkin soitetuin 1900-luvulla sävelletty viulukonsertto. Sitä on tullut kuunneltua vuodesta 1965 lähtien joka viides vuosi pidetyissä Jean Sibelius-viulukilpailuissa. Moni niiden osanottaja on ennen kilpailua soittanut meidän solistinamme ja joku finalisti myöhemminkin.

Kamariorkesterin 40-vuotiskonsertissa 2012 soitettiin Jorma Panulan johdolla Kirkkonummella ja Temppeliaukion kirkossa mm ”Tapiola”. Usean vuoden aikana olemme myös soittaneet Jorma Panulan kapellimestarioppilaiden ”kapubändinä” Piiparilassa, Kylmälässä, usein myös Sibeliusta.

Kolme viikkoa sitten soitimme 44 soittajan orkesterilla viisi Sibeliuksen sävelrunoa, Pohjolan tytär, Dryadi, Luonnotar, Satu ja Aallottaret. Myöhemmin sain kuulla, että tuskin mikään muu orkesteri on koskaan soittanut tällaista ohjelmaa, pelkkiä Sibeliuksen sävelrunoja.

År 2004 spelade vi 10 gånger Dvořáks opera Rusalka under Helsingfors festspel. Därifrån blev Nils Schweckendiek en av våra alternerande kapellmästare. Han är nuförtiden professor i körledning vid Sibelius-Akademin. Tillsammans med honom beslutade vi oss för att så småningom framföra alla Sibelius symfonier.

Vi började 2007 med den svåraste och modernaste, det vill säga den Fjärde symfonin, som är den mest omskakande, ärligaste och ensammaste musiken jag känner till. Följande år stod den Sjunde i tur, och året därpå den Sjätte, som är känslosam, nästan kammarmusik. År 2010 spelade vi den Andra symfonin som Sibelius började komponera i Italien och som i Finland på något vis anses vara den mest fosterländska. År 2011 spelade vi till och med tre symfonier av Sibelius. Den ljusa nyklassicistiska Tredje, den passionerade och romantiska Första samt den Femte, som avslutas med den mest imponerande crescendo i musiklitteraturen. Den tredje leddes av Jorma Panula, liksom ett par år senare den Sjätte på nytt. De övriga leddes av Nils Schweckendiek.

Vuonna 2007 teimme konserttimatkan Ranskaan, Normandiaan ja soitimme siellä mm Sibeliuksen musiikin Maurice Maeterlinckin näytelmään Pelleás & Mélisande. Konsertti levytettiin ja mukaan tuli myös valtava raesade, joka kesken Mendelssohnin viulukonserton hidasta osaa rämisytti konserttisalin peltikattoa niin, että jouduimme pitämään ylimääräisen paussin. Saksassa kävimme vuonna 2014 ja soitimme Ulmissa mm Sibeliuksen Seitsemännen sinfonian.

Olemme viimeisten 43 vuoden aikana ensiesittäneet Kirkkonummella melkein kaikki Sibeliuksen orkesteriteokset ja siinä sivussa satoja muitten säveltäjien teoksia. Se on ollut mahdollista siksi, että niin monet hyvät soittajat, ammattimuusikot ja ammattiin opiskelevat ovat jostain syystä halunneet tulla soittamaan kanssamme vain rakkaudesta musiikkiin, paussilla tarjottavien karjalanpiirakoiden voimalla, eikä rahallisen palkkion toivossa. Olen syvästi kiitollinen siitä, että olen saanut olla mukana tässä kehityksessä. Kiitän myös Kirkkonummen kuntaa, joka on tukenut orkesteriaan noin yhden soittajan vuosipalkan verran. Sillä olemme voineet maksaa pienet korvaukset kapellimestareille ja solisteille ja hankkia nuotteja. Toivottavasti kunnon konserttisalia ei jouduta odottamaan toista 43 vuotta.

Under den här tiden av folkvandringar och globalisering blir Jean Sibelius betydelse för vårt nationella självförtroende allt viktigare. Hans musik förmedlar till hela världen att det finns en liten plats som heter Finland, där ett av de största genierna i musikhistorien föddes. Hans musik ger lyssnaren fina upplevelser och berättar om vår värld sådant som inte kan uttryckas i ord. Och spelaren får uppleva hur det är att vara en del av en stor helhet och samarbeta på en nivå som man knappt kan uppleva i något annat sammanhang.

Näinä kansainvaellusten ja globalisaation aikoina Jean Sibeliuksen merkitys kansalliselle itsetunnollemme tulee entistä tärkeämmäksi. Hänen musiikkinsa viestittää koko maailmalle, että on olemassa tällainen pieni paikka, kuin Suomi, jossa syntyi eräs musiikin historian suurista neroista. Hänen musiikkinsa antaa kuulijalleen upeita elämyksiä ja kertoo tästä maailmastamme jotain sellaista, mitä sanoin ei pysty ilmaisemaan. Ja soittaja saa kokea olevansa osa suurta kokonaisuutta, saa tehdä yhteistyötä, jonka tasoista ei juuri missään muussa yhteydessä voi kokea.

Risto Saari



Kirkkonummen kamariorkesteri Mobiili