50 vuotta Kirkkonummen kamariorkesteria

Vuonna 1972 se alkoi. Toukokuun 5. päivänä kutsuimme keskuskoululle yleisen kokouksen perustamaan Kirkkonummen musiikkiyhdistys ry:n. Tarkoituksena oli järjestää Kirkkonummelle säännöllistä musiikinopetusta sekä orkesteri- ja kuorotoimintaa. Syksyllä alkoi Kirkkonummen musiikkiopisto opettaa 140 oppilasta ja samaan aikaan aloitti toimintansa Kirkkonummen kamariorkesteri.

Sikströmin bändi

Olihan täällä ollut musiikkitoimintaa jo aikaisemminkin. Lappböle hornkapell oli puhallellut jo vuosikymmeniä ja Kyrkslätt manskör laulanut muutaman vuoden. Ja oli myös toiminut yhtye, joka tunnettiin nimellä "Sikströmin bändi". Sitä veti ruotsalaisen seurakunnan kanttori Sikström, mutta sen sielu oli Elsa Linnea Wadenström, innostunut kaunosielu, joka käytti itsestään nimitystä "båttenamatör". Sikströmin bändissä soittivat viulua ainakin opettaja Teuvo Väänänen, kirkkoherra Eric Henricson ja hänen miniänsä, joka oli syntyjään kuuluisan saaristolaispelimannin Brunskärs-Majan tytär sekä mainittu Elsa Linnea Wadenström ja minä. Alttoviulua soitti kunnanlääkäri Nils-Eric Lang; nokkahuilisti oli saksalaissyntyinen ja pianoa soitti kanttori Sikström. Yhtyeellä oli varmaankin enemmän intoa kuin taitoa ja se kuoli pois Sikströmin muutettua Ruotsiin.

Kurre

Kirkkonummen kamariorkesterin ensimmäiseksi johtajaksi kutsuttiin kanttori Kurt Eriksson. Harjoituksia alettiin pitää silloisella uudella seurakuntatalolla, joka nykyisin on sen kokonaan suljetun seurakuntatalon vanhempi osa, jossa seurakuntien hallinto hallitsi. Sekin oli niin uusi, että olimme perheeni voimin ehtineet soittaa Beethovenia sen avajaisissa. Silloin vain pari sen huoneista oli kansliana ja suuri sali sekä alakerrassa oleva rippikoulusali olivat käytettävissä kokoontumisiin. Viimeksi mainitussa alettiin pitää orkesterin harjoituksia.

Harjula 

Vanha seurakuntatalo osoittautui heti alussa aivan liian kaikuisaksi. Kun viisi, myöhemmin kuusi orkesterin yhdestätoista jäsenestä oli meidän perheestämme, päätettiin pitää harjoitukset meillä Luomassa, Harjulassa, jonka hirsiseinät eivät olleet liian kaikuisat. Tämä "tilapäinen" systeemi jatkui sitten yhdeksän vuotta. Pöydät siirrettiin syrjään ja tuolit jouduttiin asettelemaan senttien tarkkuudella, jotta mahduttiin soittamaan. Alttoviulut istuivat sohvassa. Kun puhaltajia oli enemmän, joutuivat cornot istumaan eteisen puolella. Kaikki tuntuivat kuitenkin viihtyvän ja soitto soi. Vaimoni Lissu tarjosi orkesterin pausseilla näinä vuosina kahvin kanssa yhteensä noin 7000 sämpylää.

Veikko

Kurrea seurasi Veikko Huuskonen, josta myös tuli musiikkiopiston rehtori. Hän toimi tuolloin myös Vantaan orkesterin johtajana. Niinpä vierailimmekin muutaman kerran Vantaalla ja myös Karjaalla. Orkesteri suureni vähitellen, tuli lisää puhaltajia ja pelkän barokkimusiikin lisäksi alettiin soittaa Haydnin ja Mozartin pienelle orkesterille sävellettyjä sinfonioita ja uudempaakin musiikkia, Rautavaaran ja Nordgrenin pelimanneja, Sibeliuksen jousiorkesterimusiikkia. Traditioksi muodostui Corellin "Joulukonserton" soittaminen kirkossa jouluaikana. Soittajien taso nousi vähitellen, joidenkin kohdalla iän lisääntyessä. Orkesteri oli kuitenkin puhtaasti amatööriorkesteri, mikä ilmenee mm. siitä, että allekirjoittanut oli sen konserttimestari ja kelpasi vielä solistiksikin, kuten moni muukin orkesterin soittaja. Kunnan juhlissa soitettiin Sibeliusta, Jorvin sairaalaa käytiin vihkimässä ja kunnanjohtaja Gösta Söderströmin synttäreillä Hvitträskissä käytiin yllätysserenadilla, hänhän oli konserttiemme uskollisimpia kuulijoita.

Hiittinen

Veikko johti orkesteria vuosina 1973–1979. Hänellä oli mökki Snåldössä Hiittisten saaristossa ja orkesterissa oli monta purjehtijaa. Niinpä pidettiinkin useana kesänä orkesterin leiri siellä. Kukin tuli veneellään tai kaverinsa veneessä saareen, jossa muutamana päivänä pidettiin leiri ja harjoiteltiin konsertin ohjelmaa. Sitten ankara purjehduskilpailu Hiittisten kirkolle ja siellä konsertti paikallisille asukkaille ja veneilijöille. Pari tilannetta on erityisesti jäänyt mieleen. Kerran konsertin aikana tuli ankara ukonilma ja kaatosade. Ilman kosteus pienen puukirkon sisällä nousi äkillisesti niin, että jousien, huilujen ja "matkacembalon" eli kitaran viritykset menivät aivan metsään ja tilanne piti keskeyttää ja virittää uudelleen. Toisen kerran oli Hiittisten kirkossa koko vuoden sisällä kaksi konserttia. Yksi oli meidän konserttimme. Ja toinen Okko Kamun ja Aulis Sallisen konsertti samana päivänä, hiukan aikaisemmin!

Sundbyberg

Kun Kirkkonummen ystävyyskunta Sundbyberg täytti 100 vuotta, lähti Kirkkonummen kamariorkesteri kotikuntansa edustajana pitämään siellä konsertin. Laivalla monet söivät pelkkiä katkarapuja, monta kukkuraista lautasellista. Suoritettiin katkarapujen syönnin peruskurssitutkintoja, sensorina toimi Roger Östman. Perille tultuamme laivasatamassa oli meitä vastassa isäntäkunnan kulttuurisihteeri, joviaali vanhempi herrasmies, joka vei meidät majapaikkoihimme, vanhemmat vanhainkotiin ja nuoret alkoholistiparantolaan. Hän oli painattanut hienot ohjelmalehtiset, jotka olivat mukana bussissamme. Purkauduttuamme mainittuihin majoituspaikkoihin jatkoi bussi Malmöhön, ohjelmamme mukanaan! Seuraavan päivän konsertissa kuulijat saivat tietää ohjelman mainitun kulttuurisihteerin kuulutuksista. Kuulijoita komeassa jugend-tyylisessä kivikirkossa ei tosin ollut kuin parikymmentä mummoa, sillä tasan samaan aikaan Tukholmassa oli Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelu, johon jokainen Tukholman suomalainen oli rynnännyt. Hauska matka joka tapauksessa!

Konserttitanssiaiset

1970- ja 80-lukujen vaihteessa järjestettiin muutaman kerran konserttitanssiaiset Ljunghedassa yhdessä musiikkiopiston ja kamarikuoron kanssa, siis koko musiikkiyhdistyksen porukalla. Kuoro lauloi Eki Söderströmin johdolla musikaalihittejä, orkka soitti valsseja ja tangoja Veikon soittaessa harmonikkaa. Musiikkiopiston opettajat esittivät soolonumeroita ja tunnettu jazzperhe Siikasaaret huolehti muusta tanssimusiikista. Erityisesti on mieleeni jäänyt Marja Eskolan laulu, Nachum Erlichin viulusoolot ja viinurina toiminut Seija Ulanen. Yhteishenki musiikkiyhdistyksessä oli hyvä ja kodikas, mitä kuvastaa esimerkiksi se, että kamarikuoro tuli herättämään allekirjoittaneen laulullaan yöllä klo 24, kun olin juuri täyttämäisilläni 50 vuotta.

Paavo

Syksystä 1979 saimme orkesterin johtajaksi Paavo Pohjolan. Olimme vanhoja tuttuja jo kouluajoilta, kun olimme soittaneet samoissa teinien kulttuurikilpailuissa sekä myös kamarimusiikkia yhdessä. Sen jälkeen Paavo oli ollut konserttimestarina Saksassa ja viimeksi Tukholmassa, mistä oli kotiutunut ja muuttanut Veikkolaan asumaan. Hän lisäsi meidän jousisoittajien taitoja ja toi myös mukanaan hyviä soittajia Espoon kamariorkesterista. Talvella pidettiin konsertti Haapajärven kirkossa, jossa vielä silloin ei ollut sähkölämmitystä vaan ainoastaan kamiina. Kun tulimme aamupäivällä harjoittelemaan, oli lämpötila kirkossa +8 °C. Paavo soitti Bachin E-duurikonserttoa ohuet hanskat kädessä. Jostain saimme hankituksi rakennustyömaalla käytettävän nestekaasua polttavan suuren ämyrin, joka puhalsi lämmintä ilmaa kirkkoon. Konsertissa lämpötila oli jo 16 °C ja saatoimme soittaa ilman hanskoja. Yleisö ei tiennyt asiasta mitään ja tuntui tyytyväiseltä. Seuraavana keväänä soitimme Haapajärvellä Bachin suurteoksen Die Kunst der Fuge huomattavasti lämpimämmässä tunnelmassa.

Kirkkonummi 650 vuotta

Vuonna 1980 Kirkkonummi vietti kunnan 650- v.juhlia ja niissä soitti suuri, tasoltaan kirjava orkesteri, johon kerättiin kaikki mahdolliset soittajat, mukana kunnan johtaja Kaj Gustafsson ja kirkkoherra Eric Henricson. Juhlassa soitettiin Paavo Pohjolan johdolla Sibeliuksen Kevätlaulu ja Finlandia, jotka soitettiin myöhemmin myös kamariorkesterin omassa konsertissa. Silloin soitettiin lisäksi mm. Valse triste, joka alkoi tavallisuudesta poiketen tuuban mahtavalla törähdyksellä, kun tuubistimme, kunnanlääkäri Lang oli sekoittanut ohjelmajärjestyksen ja luuli sillä kohden soitettavan Finlandiaa. Hän vajosi hiljaa tuubansa taakse, punan kohotessa kohti kaljua. 650-vuotiaan kunnan kunniaksi tehtiin myös äänilevy. Kamariorkesteri soitti omana osuutenaan Bachin Brandenburgilaista konserttoa no 3.

Nachum

Vuoden 1980 Sibelius-viulukilpailujen aikana israelilainen, Sveitsissä opiskeleva viulisti Nachum Erlich rakastui suomalaiseen laulajattareen nimeltä Eeva Tenkanen. Nachum muutti Suomeen ja he menivät naimisiin. Monien mutkien kautta saimme järjestetyksi Nachumille viisumin ja työluvan sekä heille asunnon torin nurkassa olevaan puutaloon, jossa sittemmin on ollut Kirkkonummen työttömien yhdistys. Nachum tuli opettajaksi Kirkkonummen musiikkiopistoon sekä Kirkkonummen kamariorkesterin konserttimestariksi, josta paikasta hän liidasi orkesteria viulullaan. Ensimmäisinä vuosina soitimme Beethovenin op 18 Harjulassa 1981 Kirkkonummi 650 vuotta, Paavo Pohjola johtaa meillä kotona Nachumin ja poikieni Jannen ja Panun kanssa säännöllisesti kvartettia, melkein kaikki Beethovenin kvartetot sekä lisäksi Haydnia ja Mozartia. Eeva oli aina mukana ja kutoi villapaitaa, jonka nimeksi tuli "Opus achtzehn". Beethovenin kuusi ensimmäistä kvartettoa muodostavat opuksen 18. Orkesterin harjoitukset siirrettiin kirkolle, aluksi Haga-talon yläkertaan, jossa musiikkiyhdistys oli suorittanut "nurkanvaltauksen" ja kunnostanut talkoilla pari tyhjää huonetta musiikkiopiston käyttöön.

Nachum alkoi opettaa myös Sibelius-Akatemiassa ja toi sieltä oppilaitaan mukanaan orkesteriimme, jonka taso alkoi siten kohota. Neuvostoliiton edustajille ja muille vieraille soitettiin Porkkalan palautuksen 30-vuotisjuhlassa Šostakovitšin Kamarisinfonia. Vuonna 1986 järjestettiin Nachumin kanssa Kirkkonummen kamarimusiikkipäivät, muutaman konsertin sarja, joista yksi oli kamariorkesterin konsertti. Nachumin kausi orkesterimme johdossa huipentui keväällä 1986 Sibelius-Akatemian salissa pidettyyn konserttiin, jonka solisteina olivat Nachum ja hänen kansainvälisesti tunnettu opettajansa Max Rostal. Samalla matkalla Rostal esiintyi myös Juniorijousten solistina yhdessä Jaakko Kuusiston kanssa. He soittivat Bachin konserton kahdelle viululle, ensiviulun soittajan ikä oli 80 ja toisen viulun 8 vuotta!

Nachum lähti Saksaan viulunsoiton professoriksi 1986 ja Juha Nikkola johti orkesteria keväällä 1987. Niihin aikoihin myös Inkoo huomasi olevansa 650 vuotta vanha ja tarvitsi juhlakuorolleen orkesterin. Kävimme siellä soittamassa Lars-Erik Larssonin kantaatin Förklädd Gud.

 Musiikkiyhdistys 10 vuotta 1982

Kirkkonummen musiikkiyhdistys vietti 10- v.synttäreitään vuonna 1982 komeasti. 17.4. klo 15 alkoi oppilaskonsertti nuorisoorkesterilla ja päättyi monien hyvien solistinumeroiden jälkeen nuorisokuoron esityksiin. Välillä oli tarjoilua ja klo 18 alkoi kamariorkesterin konsertti, tauon jälkeen lauloi kamarikuoro ja lopuksi esitettiin yhteisesti Vivaldin Gloria. Eki Söderström johti kuoroa ja Nachum orkesteria, jonka solistit olivat Ann-Kitty Ekstam, cembalo ja viulistit Anna Saari ja Arja Puntila, kaikki opiston oppilaita.

Seurakuntatalo

Eki

Eric-Olof Söderström opetti silloin alkuvuosina musiikkiopistossa teoriaa ja urkujen soittoa sekä johti nuorisokuoroa ja Kirkkonummen kamarikuoroa. Hänen ja kamarikuoron kanssa esitimme vuosina 1978–84 mm. Vivaldin Glorian, Pergolesin Stabat Materin sekä Bachin Magnificatin ja Jouluoratorion. Oli jotenkin luontevaa, että jatkoimme Ekin johdolla syksystä 1987. Itse asiassa Kirkkonummen kamariorkesterin kanssa työskennellessään tämä erinomainen kuoronjohtaja sai myös suuriin kuoroteoksiin tarvittavan orkesterinjohtajan taidon. Hänen kanssaan soitimme paljon orkesterimusiikkia ja kerran vahingossa ensiesitimme Suomessa Brittenin teoksen Lachrymae alttoviululle ja jousiorkesterille, solistina Janne Saari. Tämä kävi ilmi siten, että Fazer lähetti meille laskun nuottilainasta 50 % korotettuna selittäen sen johtuvan ensiesityksestä. Outo tapa saada uusi teos markkinoille! Kamarikuoro ja kamariorkesteri upouudessa seurakuntatalossa Vivaldia seurakuntatalon avajaisissa. Juha Leiviskä ja viulussa allekirjoittanut. Ekin kanssa esitimme tietysti suuria kuoroteoksia, kuten Händelin vahvan teoksen Dixit Dominus Tapiolan kamarikuoron kanssa sekä jopa oopperan, Marja Eskolan Helsingin työväenopiston oopperaryhmälle ohjaaman Gianni Schicchi. Oli mielenkiintoinen elämys tutustua oopperan maailmaan Helsingin työväenopiston Helsinginkadulla olevan salin kapeasta ja syvästä orkesterimontusta käsin. Ekin johdolla esitimme Kirkkonummen kamarikuoron kanssa Mozartin ja Mendelssohnin kantaatteja ja Mozartin Requiemin sekä täällä että Helsingissä, samoin Händelin Messiaan vuonna 1993. Eki jatkoi Suomen kansallisoopperan kuorokapellimestarina.

Beethovenia, kantaesityksiä ja vierailijoita

Keväällä 1988 saimme päähämme pitää Beethoven-konsertin ja nimenomaan soittaa siinä myös viulukonserton. Soitin noin tusinalle nuorelle tunnetulle viulistille, mutta kaikilla olisi ollut jotain muuta tarjolla, Mozartia, Brahmsia, Klamia. Lopulta Tuomas Hannikainen (Ollila) lupautui solistiksi; hän myös johti meitä myöhemmin. Saimme myös tutustua kaikkein uusimpaan suomalaiseen musiikkiin, kun säveltäjä Timo-Juhani Kyllönen johti oman jousikvartettonsa kantaesityksen jousiorkesterisovituksena. Meillä on ollut ilo soittaa myös Paavo ja Ensti Pohjolan johdolla. Paavo johti 60-vuotispäivänsä kunniaksi konsertin, jossa hänen tyttärensä Marja soitti Beethovenin pianokonserton nro 1. Ensti soitti joitakin vuosia selloa orkesterissamme ja johti parikin kertaa, mieliinpainuvan Schubertin "Keskeneräisen sinfonian" esityksen ja samassa konsertissa solistina Boccherinin sellokonserton. Hän oli edellisen kerran soittanut sen vuonna 1947, voittaen ylioppilaiden kulttuurikilpailujen sellosarjan!

Ylle

Ylermi Poijärvi eli Ylle tuli vuorottelevaksi kapellimestariksi 1988. Hän toi meille vankkaa orkesterikokemusta, olihan hän kapellimestariopintojensa lisäksi soittanut 17 vuotta Helsingin kaupunginorkesterissa ensiviulua. Kun Ylle johti myös Kirkkonummen musiikkiopiston orkesteria, oli helppo koota suurikin orkesteri ja soittaa Sibeliuksen Finlandia Suomen 75-v.juhlassa tai Satu ja Viulukonsertto, solistina Meri Englund. Puhaltajiin saatiin tarvittaessa vahvistusta Yllen johtamasta Sibelius-lukion sinfoniaorkesterista. Suurten teosten ohella tehtiin myös hyvin pientä ja tarkkaa työtä, kuten Webernin, Sallisen tai Kokkosen jousiorkesteriteoksia ja vaikeitakin juttuja, kuten Bartókin Divertimento, Honeggerin Toinen sinfonia tai Mozartin Haffner sinfonia. Lankoni Ylle johti meitä ehkä pisimmän aikaa, 1988–2006, osin vuorotellen, ja ehti johtaa konsertin, jossa viulistimme Dalia Stasevska soitti Mendelssohnin konserton.

Pärnu

Vuoden 1991 lopulla kävimme konserttimatkalla Pärnussa, Eestin eteläpäässä. Siellä oli vielä silloin puutetta lähes kaikesta ja veimme tuliaisina viulun kieliä ja jousien jouhia paikalliselle orkesterille. Saimme itse nauttia suuresta vieraanvaraisuudesta tässä viehättävässä, rauhallisessa, osin puutaloista rakennetussa kylpyläkaupungissa. Soitimme raatihuoneen vanhassa salissa Händeliä, Mozartia ja Šostakovitsia, solisteinamme pianisti Peter Lönnqvist ja trumpetisti Veli-Sakari Sihvo. Pärnun kamariorkesteri teki seuraavana vuonna vastavierailun meille ja lisäksi Ylermi Poijärvi eli Ylle heidän johtajansa Ilmar Tōnisson johti yhden oman konserttimme.

25 v

25-vuotiskonsertissa 1997 Tero Latvala ja Janne Saari soittivat Mozartin Sinfonia concertanten, johtajana Ylle Poijärvi. Juhlakonserttia seuraavasta konsertista tuli traaginen. Soitimme siinä Espoonlahden kirkossa mm. Brahmsin kaksoiskonserton, solisteina Silja Raitio-Heikinheimo ja Tapani Heikinheimo sekä Schubertin sinfonian 5. Seuraavana aamuna klo 11 sellosektion ykkösenä soittanut Yllen veli Juni (Juhani) Poijärvi kuoli autokolarissa, lumipyryssä, veljensä Heikin kanssa. Soitimme Krematorion urkuparvella Junin hautajaisissa Schubertin 5. sinfonian hitaan osan.

Vuosituhannen viimeisinä vuosina konsertteja oli yleensä 6–7 vuodessa. Soitettiin monenlaista sinfoniettan kokoiselle orkesterille sopivaa ohjelmaa, esim Haydnin konsertto kahdelle cornolle (Pasi Pihlaja, Tero Toivonen), Beethovenin 4 sinfonia, Pianokonsertto 5 (Jonas Kukkonen) ja Kolmoiskonsertto (Helen Lindén, Olivier Pons ja Risto Lauriala), Faurén Pelléas et Mélisande, Sibeliuksen Belsazarin pidot, Myrsky, sarja 2, Historiallisia kuvia 2 ja Pelléas och Mélisande, Mozartin Klarinettiḱonsertto (Asko Heiskanen) ja Haffner-sinfonia, Bartókin Divertimento ja paljon muuta. Vappuaattona 1999 soitettiin ensimmäinen Vappuaaton viritys, josta tuli perinne, encorena Straussin polkka Ukkosta ja salamoita.

Kapellimestarit vaihtelevat

Noihin aikoihin lopettelin vähitellen päätyöni, vedentislausmenetelmien kehittämisen ja suljin insinööritoimistoni. Aikaa vapautui enemmän kamariorkesterin asioiden hoitamiseen ja vähitellen siitä tulikin eläkevuosieni pääharrastus. Alettiin siirtyä systeemiin, jossa kapellimestari vaihtui joka konsertissa, vähän ammattiorkestereiden tyyliin. Aluksi meillä oli vuosituhannen vaihteen tienoilla muutama vuorotteleva kapellimestari, Eric-Olof Söderström 1978–83, Juha Nikkola 1987–90, Ylermi Poijärvi 1988–2006 ja Juhani Lamminmäki 2002– 2010. Hän johti vielä Kirkkonummen oopperayhdistyksen 15-vuotiskonsertin 2016. Toby Hoffman oli johtamassa vuosina 2008–2010, mm. konserttimatkamme Normandiaan. Niistä ajoista lähtien yleensä joka konsertissa on ollut uusi kapellimestari. Kapujen ja solistien valinta ja ohjelmistojen suunnittelu sekä ohjelmaesittelyjen ja puffien kirjoittaminen olivat todella mielenkiintoisia ja hauskoja hommia.

Yllen ja Ekin rinnalle tuli siis muitakin kapellimestareita, kuten Jussi Lamminmäki, Juha Nikkola, Esa Heikkilä ja virolainen kuoromies Märt Krell, joka aloitti uuden yhteistyön Kirkkonummen kamarikuoron kanssa. Hänen johdollaan soitettiin mm. Händelin Messias ja Bachin Johannespassio sekä jokunen Bachin kantaatti ja virolainen laulu. Esa Heikkilä soitti viulistina Bachin Brandenburgilaisen konserton 5 yhdessä Peter Lönnqvistin ja Kaarina Heikinheimon kanssa ja johti seuraavalla kerralla mm. Brahmsin Haydn-variaatiot. Silloin hän piti harjoituksissa pienen puheen ja sanoi: ”Teillä on tässä orkesterissa niin hyvä henki. Pitäkää siitä kiinni!” Se oli paras saamani kiitos.

30-vuotiskonsertissa soitettiin Yllen johdolla Sibeliuksen Linnan portilla, Šostakovitšin Sellokonsertto 1 (Panu Saari) ja Beethovenin Eroica. Kysyin silloiselta soolocornistiltamme Ville Hiilivirralta, onko Shostan aika vaativa cornosoolo tuttu. Se oli hänen kännykkänsä hälytysääni.

Juha Nikkola eli Jupe kehitti orkesterin jousien äänen laatua ja soitti solistinakin, yhdessä konserttimestarimme Arja Puntilan kanssa Bachia. Hänen kanssaan soitettiin mm. Dvořákin ”Uudesta maailmasta” ja yhdessä Lohjan orkesterin kanssa Tšaikovskin sinfonia nro 5. Hän johti myös juhlakonsertin, kun Kirkkonummi täytti 675 vuotta vuonna 2005. Suomen historia käytiin läpi; Margareta Haverinen lauloi laulun 1100-luvulta, kamarikuoro esitti katolisen ajan Monteverdiä, orkka soitti ruotsinvallan ajalta Johan Romania ja venäjänvallan ajalta Tšaikovskin Rokokoo-muunnelmat, solistina Anton Kukkonen. Itsenäisyyden aika kuitattiin Kajanuksella ja Sibeliuksella, laulusolistina Raimo Laukka. Yleisön joukossa näimme kerrankin Kirkkonummen kunnan johtoa.

Vappukonsertti 2009 jäi Jupen viimeiseksi, kun hän kesällä kuoli traagisesti sydäninfarktiin 46-vuotiaana. Jos Jupe oli kamarimuusikko ja etsi kvaliteettia, niin Jussi Lamminmäki on parhaimmillaan suurten kokoonpanojen, oopperan ja oratorion johtajana. Hän sanoi kerran tekniikkansa olevan sellainen, että annetaan suuren kokonaisuuden muovautua vähitellen itsestään, kun soitetaan ja lauletaan vain paljon yhdessä ja kaikki alkavat kuulla toisiaan; ei puututa yksityiskohtiin liian aikaisin.

Mezzosopraano Margareta Haverinen soitti vuosituhannen vaihteessa orkesterissamme ykkösviulua. Hän käänsi suomeksi Sibeliuksen jousille ja kahdelle cornolle kirjoitetun alkuperäisversion sävelrunosta Skogsrået ja luulimme kantaesittävämme sen vuonna 2002, Jussin johdolla. Kävi kuitenkin niin, että Lasse Pöysti oli mennyt kääntämään sen ja esittämään lahtelaisten kanssa 3 päivää aikaisemmin. Kaikki kunnia Lasselle, mutta olimmepa ”ajan hermolla”.

Oopperaa

Oopperan maailmaan olimme siis päässeet kurkistamaan v. 1990 neljällä esityksellä Puccinin oopperasta Gianni Schicci. Vuonna 2004 soitimme Helsingin juhlaviikoilla Aleksanterin teatterissa 10 esitystä Antonín Dvořákin oopperaa Rusalka, yhdessä Helsingin oopperayhdistyksen solistien kanssa. Oopperaa johtivat vuorotellen Jani Telaranta ja Nils Schweckendiek. Nilsin kanssa meille syntyi näihin päiviin jatkunut yhteistyö.

Vuonna 2006 tuli kuluneeksi 50 vuotta Porkkalan alueen palautuksesta Suomelle. Juhlan kunniaksi Kirkkonummen oopperayhdistyksen sopraano Annukka Ahola sävelsi Porkkala-oopperan, jota esitettiin Kirkkonummen uudessa jäähallissa Jussi Lamminmäen johdolla. Siitä tuli yleisömenestys, kenraaliharjoitus ja viisi esitystä. Jyrki Anttilan lisäksi solistit olivat Kirkkonummen oopperayhdistyksen laulajia. Oli kuuma kesä. Joskus esityksiä oli kaksi samana päivänä ja silloin koko orkesteri tuli välillä meille Vitträskin rannalle syömään ja uimaan. Seuraavina vuosina soitettiin kirkossa pienemmällä kokoonpanolla vielä pari Aholan kirkko-oopperaa.

Fredrik Pacius on säveltänyt Kaarle-kuninkaan metsästyksen ohella toisenkin oopperan Kypron prinsessa. Siinä Topeliuksen libretossa sekoitetaan ihanasti Kalevala ja antiikin Kreikan tarut. Kävimme soittamassa sitä 2013 Maarianhaminassa ja toisen kerran Helsingin yliopiston juhlasalissa, jossa se oli Paciuksen aikaan kantaesitetty. Nyt sitä johti Klaus Rautawaara. Oopperoista puheen ollen voidaan vielä mainita, että kävimme vappuna 2003 Kirkkonummen oopperayhdistyksen ja Ylle Poijärven kanssa Tammisaaressa esittämässä osia Johann Straussin operetista Lepakko.

Sinfonioita

Rusalkan jälkeen lähdimme Nils Schweckendiekin kanssa esittämään Sibeliuksen sinfonioita. Ne soitettiin kaikki seitsemän vuosina 2007– 2011; viimeisenä soitetun kolmosen johti Jorma Panula. Niistä on tarkemmin kerrottu juhlapuheessani itsenäisyyspäivänä 2015, Sibeliuksen 150-v. juhlavuotena. Se on täällä erillisenä. Samana vuonna soitimme Nilsin kanssa yhdessä konsertissa viisi Sibeliuksen sävelrunoa Pohjolan tytär, Dryadi, Luonnotar, Aallottaret ja En Saga. Sibeliuksen sinfonioiden lisäksi Brahmsin kaikki neljä sinfoniaa on soitettu, samoin kaikki Beethovenin ja Schubertin sinfoniat, kummankin yhdeksättä lukuun ottamatta. Haydnia ja Mozartia on soitettu paljon sekä lukuisia sinfonioita muilta säveltäjiltä, kuten Schumann, Tšaikovski, Mendelssohn, Bizet, Honegger, Dvořák, Madetoja, Englund, Rahmaninov, Šostakovitš ja Prokofjev.

Yksi orkesterimme historian huippuja oli 40-vuotiskonsertti 2012, ensin Kirkkonummella ja sitten Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Sibelius: Tapiola, Schubert: Keskeneräinen sinfonia, Dvořák: sellokonsertto, kapellimestari Jorma Panula, solisti Erkki Rautio. Molemmat todelliset maestrot olivat yli kahdeksankymppisiä, kuten minäkin, ja he soittivat tai johtivat – tuntien orkesterin saamien avustusten pienuuden – ilman palkkiota, vain rakkaudesta musiikkiin. Saman todellisen kulttuuri-ihmisen asenteen saimme kokea pariin kertaan, kun silloisen kapellimestarimme, kanadalaisen alttoviulisti Toby Hoffmannin hyvä ystävä, latvialainen professori Ilja Grubert tuli 2008 pelkillä matka- ja hotellikustannuksilla Hollannista soittamaan solistinamme Glazunovin viulukonserton ja 2010 Šostakovitšin konserton nro 2. Hän oli yksi merkittävimpiä solistejamme, tullut Sibelius-viulukilpailuissa 1975 toiseksi ja voittanut Tšaikovski- ja Paganini-kilpailut.

Ulkomaanmatkoja

Näiden Ilja Grubertin vierailujen väliin mahtuu eräs orkesterimme historian huipputapaus, matka Normandiaan 2009. Monivuotiset ystävämme ja solistimme, sellisti Helen Lindén ja viulisti Olivier Pons olivat asettuneet Ranskaan ja olivat järjestämässä Normandiaan musiikkijuhlia ”Musique en Côte de Nacre”, likimain sille kohtaa rannikkoa, missä Normandian Ilja Grubert vauhdissa Nils Schweckendiek maihinnousu tapahtui toisen maailmansodan loppuvaiheessa. He kutsuivat meidät juhlien orkesteriksi. Perille saavuttuamme meidät jaettiin majoituspaikkoihin. Isännät luulivat ilmeisesti Kaukoa tytön nimeksi, kun patarumpalimme Kake eli eläkkeellä oleva HKO:n timpanisti Kauko Laukkonen majoitettiin nunnaluostariin. Tämä ei muuten haitannut, mutta kun Kake aikoi lähteä vähän iltakymmenen jälkeen oluelle, olikin luostarin portti kiinni. Jatkossa Kake sai portin avaimen. Meidät majoitettiin siis nunnaluostariin ja katoliseen koulutuskeskukseen, joka oli kesällä tyhjillään. Minä majoituin viimeksi mainittuun, jonka kulmassa olevan kirkon kello löi varttitunnin välein ja suurin kuulemani kirkon kello tasatunnit. Kaikkeen tottuu. Kaiken kaikkiaan meidät otettiin erittäin ystävällisesti vastaan, saimme luostarin ravintolassa loistavat ateriat, aina alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka, juustot ja kaikki. Erityisen kiitollinen olen Helenille, jota ilman en ilman ranskan kielen taitoa olisi pärjännyt ollenkaan.

Lämpimiä muistoja tuolta reissulta: Kapellimestarimme Toby Hoffman työnteli vaimonsa Marian kanssa puolivuotista esikoistaan vaunuissa pitkin helteisiä katuja; konserttimestarimme Arja Puntila juoksi tyttärensä Lotan kanssa viiden kilometrin päähän Atlantin rantaan uimaan ennen orkesterin harjoituksia klo 10; ykkösoboistimme Anna-Kaisa Pippuri opasti kokemattomampia kollegojaan juuston saloihin aivan ihanassa pienessä juustopuodissa ja melkein koko orkka istui pienellä drinkillä kylän katukahvilassa nauttimassa kesän lämmöstä. Ohjelmamme oli Haydn: Sinfonia 104, Mendelssohn: Viulukonsertto, Sibelius: Pelléas och Mélisande. Viimeksi mainittu siksi, että tämä Maurice Maeterlinkin näytelmä oli ajateltavissa tapahtuneeksi juuri Normandiassa. Ensimmäinen konsertti pidettiin paikallisessa monitoimihallissa, jossa sikäläiseen ilmastoon sopien oli vain peltikatto. Kesken Mendelssohnin viulukonserton hitaan osan tuli valtavin raesade, mitä olen kokenut. Solistimme Olivier totesi, että kukaan ei kuule hänen viuluaan. Pidimme paussin siinä kohdassa ja jatkoimme myrskyn mentyä. Tämä kuuluu myös silloin tekemällämme levyllä, ihan tahallaan. Toisella viikolla noin puolet orkesteristamme jäi Normandiaan esittämään paikallisten kuorojen kanssa Haydnin oratoriota Vuodenajat. Toinen puoli soittajista oli ranskalaisia. Pidimme pari orkesterin harjoitusta. Ranskalainen kapu, jonka nimeä en onneksi muista, ilmoitti yllättäen, että kuoro ei ole hänen tasoisensa ja hän luopuu koko keikasta. Onneksi siihen löydettiin italialainen kapu Silvio Segantini, joka oli paljon parempi. Hieno keikka, tämä Normandia kaiken kaikkiaan! Orkan piti mennä sinne uudelleen kesällä 2020, mutta sitten tuli tämä korona.

Toinen erittäin miellyttävä matkamuisto on orkesterin konserttimatka Lounais-Saksassa olevaan Ulmiin kesälllä 2014. Nils Schweckendiek, nykyinen kuoronjohdon professori, oli ollut pari vuotta Ulmin teatterin kapellimestarina johtamassa oopperoita. Siinä sivussa hän oli johtanut paikallista kamariorkesteria Collegium musicum Ulm ja ehdotti, että muodostaisimme yhdessä suuren orkesterin. Ohjelmaksi valikoitui Sibeliuksen sinfonia 7, Richard Straussin oboekonsertto ja Brahmsin sinfonia 1 sekä ylimääräiseksi Sibeliuksen Valse triste. 70 soittajan orkesterin yhteistyö sujui loistavasti. Meidät majoitettiin siellä orkesterin soittajien koteihin ja orkesterissa istuimme aina saksalainen ja suomalainen vierekkäin. Konsertteja oli siellä kaksi, Roggenburgin luostarin rokokoosalissa ja Ulmin Kornhausissa, vanhasta viljamakasiinista tehdyssä konserttisalissa. Yleisöä oli salin täydeltä ja saimme paikallislehdissä ylistävät arvostelut, myös loistava nuori oboesolistimme Juliana Koch. Collegium musicum Ulm tuli syksyllä vastavierailulle tänne Suomeen ja soitimme saman ohjelman Kirkkonummella ja Helsingissä, Temppeliaukion kirkossa. Täällä ei mikään lehti noteerannut meitä arvostelulla, kuten ei muulloinkaan. Keski-Euroopan kulttuuriperinteet ovat paljon syvemmällä. Saksassa aikanaan opiskellut opettajani Anja Ignatius totesi kerran, että olemme täällä Suomessa 400 vuotta jäljessä.

Satuimme olemaan juuri sopivalla hetkellä matkalla Ulmissa. Siellä on erikoinen vuosisatainen perinne, Schwörenmontag eli valamaanantai. Kaupungin pormestari vannoo klo 10 kohtelevansa taas vuoden eteenpäin kaikkia ulmilaisia samanarvoisina. Jo koko edeltävä viikonvaihde on karnevaalia. Lauantai-iltana klo 22 melkein koko kaupungin väki oli Tonavan rannalla, kun joukko pieniä jokilaivoja seilasi vastavirtaan runsaasti lampuilla koristeltuina. Kun alukset olivat hävinneet mutkan taakse, alkoi Tonavan pinnalla myötävirtaan tulla palavia kynttilöitä. Niitä tuli uskomaton määrä, tuhansia. Melkoinen näky, johon vielä lisättiin tavallinen ilotulitus.

Kuoroja

Orkesterin alkuvuosina meillä oli hyvin paljon yhteistyötä Kirkkonummen kamarikuoron kanssa, ainakin 25 yhteistä keikkaa. Olimmehan molemmat Kirkkonummen musiikkiyhdistyksen jäseniä, kuten Kirkkonummen musiikkiopistokin. Vähitellen kamarikuoro kuitenkin itsenäistyi ja erosi musiikkiyhdistyksestä ja päätyi lopulta kiinteämpään yhteistyöhön Lohjan orkesterin kanssa. Kirkkonummen kamariorkesterille on kuitenkin tarjottu hyvin paljon kuorokeikkoja muualta. Laskin säestäneemme yhteensä 23 kuoroa. Joillakin keikoilla on ollut useampia kuoroja. Esimerkiksi vuosina 2011 esitimme Paavo Hyökin johdolla Mozartin Requiemin Kallion kirkossa Mozartin kuolinhetkellä 4.12 klo 23 kolmen kuoron kanssa. Ne olivat Helsingin poliisilaulajat, Helsingin naispoliisilaulajat ja Lain huuto. Sama ohjelma esitettiin seuraavana vuonna myös Turussa ja Hämeenlinnassa ja vuonna 2013 taas Kallion kirkossa. Brahmsin Ein deutsches Requiem esitettiin 2015 Kirkkonummella, Olarissa ja Suurkirkossa Ville Mankkisen johdolla niin, että kuoroina olivat Navichorus ja Viva vox. Verdin Requiemissä vuonna olivat mukana Navichorus ja Helsingin filharmoninen kuoro ja kapuna Jonas Rannila. Sitä esitettiin Kirkkonummella, Olarissa ja Johanneksen kirkossa. Vuonna 2018 kuorot olivat Manifestum ja Somnium, kun Jonas Rannila johti Mendelssohnin Paulus-oratorion Kirkkonummella ja Johanneksen kirkossa. Vuonna 2008 Sällskapet Muntra Musikanter, jolle Sibeliuskin on säveltänyt monta biisiä, täytti vaatimattomat 130 vuotta ja kutsui meidät säestämään oopperahiteistä koottua juhlaohjelmaa. Siellä tapasin harjoituksissa Margareta Haverisen neljännessä roolissaan, kuoron tyylillisenä valmentajana. Sitä ennen tunsin hänet laulajana, viulistina ja kääntäjänä. Bachin Johannes-passio on soitettu muutaman kerran. 2009 se soitettiin Helsingissä Olaus Petrin kirkossa. Kuoro oli huikean hyvä Kampin laulu ja kapuna Eki Söderström. Erityisesti mieleeni on jäänyt tästä keikasta tilanne harjoituksissa, kun bassosolisti ei päässyt harjoituksiin ja kontratenori lauloi bassoaariat suvereenisesti syvällä bassoäänellä.

Kunta ja seurakunta

Kirkkonummen ainoa juhlasali, seurakuntatalo, on nyt suljettu sisäilmavaivojen takia. Vuonna 2019 se päätettiin korjata, mutta seuraavana vuonna se päätettiin purkaa. Kunnanhallitus kannatti purkamista ja ilmoitti lausunnossaan ELY-keskukselle, että seurakunnat eivät tarvitse seurakuntataloa. Omalla vastuullaan olevista kuntalaisten kulttuuriharrastusten edellytyksistä kunta ei puhunut mitään. Kun seurakuntatalo suljettiin, tiedusteli kamariorkesteri kunnalta vaihtoehtoista harjoitus- ja konserttitilaa. Saimme luettelon, jossa oli 50 (viisikymmentä!) kunnan urheilutilaa, mutta ei ainoatakaan (0) juhlasalia. Kunnanhallituksen puheenjohtajana on pari vuosikymmentä ollut sama urheilutoimittaja Timo Haapaniemi. Vuonna 2001 hän lupasi yhdessä kunnanjohtajan kanssa meille yhdeksäntoista kulttuuriyhdistyksen edustajalle, että kirjasto laajennetaan muutaman vuoden päästä kunnon juhlasalilla. Koko kirjasto rakennettiin pari vuosikymmentä myöhemmin uudelleen, kalliisti samalle paikalle, ja siihen tuli pikkuinen sali, johon mahtuisi orkesteri mutta ei yleisöä. Olemme tiedustelleet sitä harjoitussaliksi, mutta emme ole saaneet; salia saa käyttää vain esityksiin. Muutaman vuoden päästä rakennetaan kirkon luoteispuolella olevalle ahtaalle tontille koko kunnan kulttuuritilat, suomen- ja ruotsinkielinen lukio, musiikkiopisto ja niille yhteinen juhlasali, monitoimisali, jonka katsomo voidaan helposti siirtää. Mahtaakohan sieltä löytyä jokaviikkoista harjoitusaikaa kamariorkesterille? Ainakaan ylioppilaskirjoitusten aikana sitä ei löydy; se on koettu jo nykyisen jumppasalin kohdalla.

Kirkkonummen kunta on muutenkin osoittanut varsin vähäistä kiinnostusta kamariorkesterin toimintaa kohtaan. Kunnan avustus 44 soittajan sinfoniaorkesterille, kapellimestarille ja solistille vähintään viidestä konsertista vuodessa on noin 33 000 euroa, mikä ei riittäisi yhden pienipalkkaisen kunnan virkailijan palkkaamiseen. Se on pysynyt tällä tasolla pari vuosikymmentä ja on nyt 0,8 euroa kunnan asukasta kohden. Sillä saadaan maksetuksi kapellimestareille ja solisteille pienet palkkiot ja ammattimuusikoille matkakorvauksia. Vuonna 2020 kunta vähensi avustustaan, mikä on pakottanut konserttien vähentämiseen. Muut Suomen kunnat, joissa on sinfoniaorkesteri, avustavat niitä keskimäärin 11 eurolla per asukas. Ne ovat pääasiassa ammattiorkestereita. Sellaiseksi me emme pyri, vaan jatkamme puoliammattilaisena amatööriorkesterina. Olisi kuitenkin kohtuullista, jos kunta sijoittaisi tähänkin kulttuurin merkittävään osa-alueeseen peräti kolme euroa vuodessa asukasta kohden, niin voisimme maksaa jonkinlaiset korvaukset vaativan ammattitaidon omaaville soittajillemme.

Kapellimestarit ja solistit

Orkesterin toimintaperiaatteena on jo pitkään ollut antaa nuorille kapellimestareille ja solisteille tilaisuus esiintyä sinfoniaorkesterin edessä. Tähän meille on tarjoutunut poikkeuksellinen tilaisuus, kun eräs maailman parhaista kapellimestareiden kouluttajista, professori, akateemikko Jorma Panula asuu Kirkkonummella. Olemme toimineet Panula-Akatemian ”kapubändinä” Piiparilassa. Siellä meillä on ollut harvinainen tilaisuus tutustua tuleviin kapellimestareihin. Tähän mennessä meillä on ollut yhteensä 62 kapellimestaria. Jorma Panula Panulan ansiosta suomalaisia kapellimestarilahjakkuuksia on maailmalla vähän joka paikassa. Lontoossa ja Pariisissa on jo ruuhkaa. Kaksi näistä huipuista on entisiä ”kirkkonummelaisia”, Dalia Stasevska on BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailija ja Sinfonia Lahden ylikapellimestari. Klaus Mäkelä johti meitä 16–20-vuotiaana ja on nyt Pariisin orkesterin ja Oslon sinfoniaorkesterin ylikapellimestari.

Valtaosa solisteistamme on ollut Sibelius-Akatemian opiskelijoita, tyypillisesti diplomikonserttoaan soittavia tai ennen kilpailua kokemusta hakevia soittajia. Kerran meillä oli ennen Turun sellokilpailua konsertti, jossa oli 4 sellosolistia, kullakin oma konserttonsa. Kaikkiaan meillä on ollut 182 solistia, nuorten ohella myös sellaisia kokeneita mestareita kuin Ilja Grubert, Erkki Rautio, Risto Lauriala tai Toby Hoffman.

Soittajat

Kirkkonummen kamariorkesteri on sikäli erikoinen orkesteri, että sen soittajista vain noin puolet on amatöörejä. Se tarkoittaa tässä tapauksessa ainakin vuosikymmenen omaa soitintaan harjoitellutta musiikin rakastajaa. Toinen puoli soittajia on entisiä, nykyisiä tai tulevia ammattilaisia. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että Kirkkonummi on vain puolen tunnin junamatkan päässä Helsingistä, mikä sopii Sibelius-Akatemian opiskelijoille. Dalia Stasevska Klaus Mäkelä 15 Toinen syy on edellä mainittu kapellimestareiden vaihtuvuus ja kolmas melko vaativa työtahti, 5 harjoitusta ja konsertti. Siis melkein kuin ammattiorkestereilla, mutta meillä harjoituksia on vain kerran viikossa, konserttiviikolla kahdesti. Opiskelijoiden suuri osuus soittajista merkitsee myös suurta vaihtuvuutta, kun he valmistuttuaan lähtevät eri puolille Suomea. Hoitaessani 41 ensimmäistä vuotta orkesterin intendentin hommia pidin samalla kirjaa soittajista. Vuosina 1972–2013 meitä oli yhteensä 740. Viime vuosina vaihtuvuus on vain lisääntynyt ja arvioisin 50 vuoden aikana soittajia olleen ainakin 900. Entisiä ”kirkkonummelaisia” on soittajina ammattiorkestereissa eri puolilla Suomea ja kapuja ylikapellimestareina monen kaupungin orkestereissa.

 

Orkesterillamme on siten ollut paljon laajempi merkitys kuin vain länsimaisen kulttuurin kauneimman saavutuksen, klassisen musiikin esittäminen kirkkonummelaisille. Olemme omalta osaltamme auttaneet nuoria kapellimestareita, solisteja ja muita soittajia pääsemään uransa alkuun, osallistuneet pieneltä osaltamme Suomen ”musiikki-ihmeen” rakentamiseen.

Risto Saari, syyskuussa 2022